torstai 10. joulukuuta 2009

Palautteen merkitys

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Menneen tarkasteleminen kriittisesti antaa oikeanlaisen käsityksen siitä, missä on onnistuttu ja missä jäi vielä kehitettävää. Palautteen kerääminen jäsenistöltä sekä tapahtumiin osallistuneilta on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollinen väärä suunta voidaan oikaista ajoissa.

Järjestötoiminnassa jäsenet muodostavat kaiken perustan. Tämä onkin syytä pitää mielessä eri tapahtumia järjestettäessä. Yhteen yhdistykseen mahtuu monenlaisia jäseniä, joilla on erilaisia tarpeita ja kiinnostuksen kohteita. Suurimmalle osalle jäsenistöstä tapahtumat ovat sitä toimintaa, mikä sitouttaa heitä eniten yhdistykseen. Jäsenten vastuuksi muodostuu tapahtumiin ja toimintaa osallistuminen sekä palautteen antaminen niin ruiskukkien kuin risujenkin muodossa. Palautteen antamatta jättäminen on hiljainen hyväksyntä toiminnalle vaikkei siihen tyytyväinen olisikaan. Tapahtumien järjestäjille kehittämisideat ovat tärkeitä ja varsinkin kiitokset antavat lisäpotkua jatkaa toimintaa.

Mikä on sinun palautteesi Pohjois-Karjalan Kokoomusnaisten toiminnasta? Ideoita ja toiveita eri tapahtumista vuodelle 2010 otetaan ilolla vastaan ja niitä myös toteutetaan!

Joulukuisin terveisin,
järjestösihteeri Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti